Mantelisarvet – täydellinen perinneherkku kevään juhliin

Blogini nousi eilen Parhaat ruokablogit -listauksessa leivontasarjassa sijalle 16. Marsispossu oli sijalla 17. Olin urani huipulla.

Sen kunniaksi pistettiin pojan kanssa tänään vähän lisää leveliä leipomiseen. Irmeli ehdotti facebook-sivulla mantelisarvia äitienpäiväleipomukseksi. En oikein usko tämän tuotteen sopivan niin merkittävään juhlapäivään, mutta jos on aikaa ja intoa, niin kyllä näitä voi kokeilla vaikkapa synttäreille.

Joka tapauksessa mantelisarvet olivat minulle unohdettu herkku, josta heti tuli mieleen mummula. En ihan muistanut, millaisia ne tarkkaan ottaen olivat, mutta tietty mielikuva mausta ja muodosta kyllä oli. Selvittelyn jälkeen selvisi, että mummu teki näitä varsin usein. Ja reseptikin ilmestyi tänään kuin tilauksesta. Googlettamalla löytyy reseptejä moneen lähtöön. Mutta suosittelen lämpimästi käyttämään tätä mummun reseptiä. Mummu oli valtavan hyvä kokki, mikä onneksi periytyi pitkälti myös seuraavalle sukupolvelle.

Sitten asiaan. Aloitimme leipomisen illalla, kun pojan nukkumaanmenoaika jo lähestyi, mikä ei ollut oikein hyvä. Selvisimme kuitenkin niin, että parin tunnin aherruksen jälkeen tuore sarvi toimi pojan iltapalana. Pientä konfliktia meinasi matkalla tulla, muun muassa sen suhteen, voiko käsienpesun jälkeen työntää käden kalsareihin ennen kuin alkaa kaulita taikinaa.

Näistä lähtökohdista tarvittiin leivonnan magiikkaa, ennen kuin päästiin lopputulokseen.

Nypitään 100gr pehmeää voita ja 6dl vehnäjauhoja. Toisessa astiassa sekoitetaan 1,5dl kermaa, 1 muna, 25gr hiivaa ja 2rkl sokeria. Sitten liemi sekoitetaan voi-jauho -juttuun. Sorruin perusmokaan; laitoin hiivan kylmän kerman joukkoon ja kerkesin jo pistää munankin sinne. Tässä on vaihtoehtona aloittaa alusta tai ottaa riski. Se tarkoitti tässä tapauksessa sitä että laitoin kerma-muna-hiiva-seoksen mikroon lämpenemään. Toimi.

Ollako vai eikö olla – oikeanlaista. Ehkä. Isosta taikinapallurasta tehdään kaksi pienempää. Nämä kaulitaaan ympyräksi. Tai näin on tarkoitus tehdä. Se miten pallurasta saadaan täysin pyöreä, menee yli ymmärryksen. Käytin apuna veistä. Ja kaulin lainattiin naapurista. Kiitos!

Jos leipoo mantelisarvia vanhempien lasten kanssa, voi mukaan ottaa vähän matematiikan oppituntia. Tässähän näkyy selvästi diplomi-insinöörin kädenjälki. Sektoreiden koko on taidokkaasti optimoitu. Alkuperäinen muoto taas tuo mieleen Mandelbrotin fraktaalin. Lisäksi voi raaka-aineiden määrän perusteella laskea kaulitsemisen optimipaksuuden. Taikinan määrähän on noin yksi litra eli kuutiodesimetri, joka on 1000000 (miljoona) kuutiomillimetriä. Kun tämän jakaa halutun halkaisijan neliöllä sekä piillä, saa tulokseksi levyn paksuuden. Eli jos haluaa ympyrän halkaisijaksi 300mm, mikä on aika hyvä, on paksuus noin

Paksuus = 1000000 / ( 3,14 * 300^2) = 3,5mm. Erittäin hyödyllistä.

Sitten tehdään täyte, joka syntyy sekoittamalla noin 4rkl vaahdotettua voita sekä 100gr mantelimassaa. Tämä vaihe oli varsin rasvainen ja sotkuinen. Suosittelen tekemään täytettä ainakin 1,5kertaisen annoksen niin varmasti riittää. Varmuuden vuoksi todettakoon, että minulla ei ole harmainta aavistusta, oliko täytteen määrä sopiva, mutta maun perusteella tuntuisi että ainakaan ihan pieleen ei menty. Sektoreista ei muuten kannata tehdä liian leveitä. Pienemmät sarvet on nätimpiä.

 

Sitten kääritään sarvet rullalle, annetaan kohota (eivät tosin kohoa), voidellaan ja koristellaan joko raesokerilla tai jos haluaa fiinimpiä niin mantelilastuilla. Sitten uuniin.

 

Ohjeessa luki lämpötilana 250c ja aikaa ei oltu määritelty. Toisessa ohjeessa oli aika muttei lämpötilaa. Paistoin kahdessa erässä. Ensimmäinen erä 250 asteessa tavoiteaikana 8-10min, mutta jouduin ottamaan pois 6min kohdalla, koska alkoivat palaa. Lopputulos täydellinen. Toisen erän aloitin 220 asteessa ja vielä kahdeksan minuutin kohdalla sarvet eivät olleet ottaneet ollenkaan väriä. Uuni täysille, ja noin 13 minuutin kohdalla ne olivat hyvän näköisiä, mutta todennäköisesti liian kypsiä. Joten kokeilun tulos on, että 250 astetta on lähellä optimia, mutta paistoajan kanssa saa olla todella tarkkana.

Poika söi matkan varrella kaiken mahdollisen: taikinaa eri vaiheissa, jauhoja, voita, mantelimassaa ja hiivaa. Mutta jotain kertoo sarvien laadusta se, että kypsäkin tuote vielä teki kauppansa. Suosittelen!

IMG_3152

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s