Rakkauteni panettoneen syttyi vuonna 1990. Usein en ole sitä syönyt ja koskaan aiemmin en tietenkään itse ole leiponut. Harva on. Suhteessani panettoneen on jotain samaa kuin intohimossa Italiaan muutenkin. Maultaan se on pullan ja hedelmäkakun melko laimea sekoitus. Mutta se muoto, ne kiehtovan houkuttelevat värikkäät pakkaukset, joita myydään kaikkialla Torinon kaduilta Helsingin Stockmannille. Se saa sydämeni sykkimään.  Kuvittelen mielessäni Gianluigi Buffonin ja Paolo Maldinin, Allessandro Del Pierosta puhumattakaan, syömässä äitinsä leipomaa panettonea Mestareiden Liigan finaalin jatkoilla. Italia on maa, jossa saadaan vehnästä ja vedestä tuntien työllä aikaan jotain taianomaista. Ja jonka maissipuuro on suurta gourmeta. Mammat (niin se on vaikka sitä ei saisi sanoakaan), nimenomaan mammat, vääntävät pastaa ja polentaa sillä aikaa, kun miehet tekevät jotakin vähemmän tärkeää. Ilmasto, ruoka, jalkapallo, kieli, kulttuuri. Panettone. Tieni on kulkenut Torinon alppimaisemista Rooman Piazzoille, Riminin rannoilta Caprin kallioille. Lopputyöni viimeistelin valkoviiniä naukkaillen Toscanan auringon alla.

Täydellisyyttä on näin ollen, että tämän vuoden mittaisen blogitaipaleen päättää paluu rakkauteni maahan, Italiaan ja sen jouluherkkuun.

Vuosi sitten Jouluna sain ensin idean kirjoittaa kirja nimeltä Isä Leipoo. Ajatus jalostui blogiksi, joskin kirjaprojektikin on huumorimielessä pysynyt mukana. Blogin ideana oli, että kun olen lähtökohtaisesti täysin tumpelo paitsi leipojana niin myös kaikissa käsillä tehtävissä asioissa (golfia lukuunottamatta), niin kokeilisin voiko täystumpelosta tulla kelvollinen leipuri. Toiseksi kyse oli jonkinlaisesta parodiasta bloggareiden kaupallisille yhteistöille. Tältä parodialta tosin meni pohja pois, kun oikeasti sain alennusta keittiöstämme blogin ansiosta. Kolmas ajatus oli testata, voisiko amatööribloggari saada hyvin tehdyllä markkinoinnilla paljon lukijoita. Se on jäänyt hieman epäselväksi. Tykkääjiä on Facebookissa melkein tuhat ja joulukuussa on ollut tasaisesti 10-20 lukijaa per päivä vaikken ole julkaissut mitään, enkä markkinoinut yhtään. Joten ei tämä ihan pieleen mennyt. Ja sitten neljäs syy jota ei ehkä kannattaisi myöntää: olisihan se tylsää leipoa, jos ei voisi kehuskella siitä kenellekään. Nähtäväksi jää, miten leipomisen kanssa käy, kun blogi loppuu tai miten blogin kanssa lopulta käy, jos leivonta jatkuu. On ollut tosi hienoa puuhata lasten kanssa yhdessä, joten aika heikkoa olisi, jos ei siitä pystyisi täysin nauttimaan, ilman että sillä kehuskelee blogissa. Tässä pohdittavaa tulevalle vuodelle itse kullekin. Myös niille yrityksille, jotka kehuskelevat LinkedInissä voittaneensa jos jonkinlaisen ”kestävä kehitys” -palkinnon tai ”Paras kesätyöpaikka” -palkinnon ja samalla todellisuus arjessa on jotain ihan muuta. Jos keskityttäisiin tekemiseen eikä itsekehuun.

Pitkän intron jälkeen panettonesta lyhyesti. Prosessi kestää vuorokauden, josta leivonta noin 10h ja loppuaika menee riippukuivatuksessa. Joten ei kannata aloittaa aivan viime hetkellä 🙂  Tein tällä reseptillä (Sen seitsemää sorttia -blogista), joka on alun perin jostain italialaisesta lähteestä su0omennettu. Se on aika pitkä, joten en referoi sitä yksityiskohtaisesti. Ohjeessa on yksi epäselvä kohta, kun samassa yhteydessä puhutaan sekä keltuaisista että valkuaisista ja on mahdoton tietää kumpi on oikein ja kumpi väärin. Pyysin vaimoa antamaan keltuaisia ja antoi valkuaisia, jonka jälkeen meillä syntyi erimielisyys, oliko virhe pyynnössä vai toimituksessa. Väitän edelleen pyytäneeni keltuaisia ja sain valkuaisia, mutta kun reseptissäkin luki molemmat niin riita päättyi siihen. Ehkä joku lukijoista tietää, kumpi olisi ollut oikein.

Aamu alkoi klo 7:30 juuren teolla (alla kuvassa). Se kohoaa 2-3 tuntia. Tämän jälkeen noin klo 10 siirryin ensimmäisen taikinan tekoon, jossa siis juureen lisätään erilaisia aineita ja tuloksena on taikinaa muistuttava juttu. Tämä kohoaa taas 2-3 tuntia. Täysi mysteeri minulle on, miten 15gr hiivaa riittää kohottamaan taikinan yhteensä viiteen kertaan ja aina se vain jatkaa turpoamista.

Toisen kohotuksen jälkeen tehdään toinen taikina ensimmäisen päälle, taas lisäilemällä aineita. Tässä vaiheessa mukaan kuvaan tulee mausteet: vaniljasokeri, appelsiinimehu, appelsiinin kuoret, sukaatit ja rusinat. Jätin appelsiininkuoret pois ja osan sukaateista, kun en oikein pidä kummastakaan. Sukaatit eivät edes maistuneet pojalleni, johon muuten uppoaa kaikki makea.

Sitten taas kohoteltiin 45 minuuttia, minkä jälkeen taikina uunivuokaan. En löytänyt Triplan muuten hyvistä ruokakaupoista panettonevuokaa (ei ihme), joten jouduin käyttämään leivinpaperilla vuorattua tavallista posliinista uunivuokaa ja kakkuvuokaa. Nämä olivat aivan liian matalia, joten panettonesta tuli n. 70% liian matala.

Taikinaa laitetaan vuokaan 1/3 sen korkeudesta ja homma jätetään kohoamaan 3-4 tunniksi. Tässä vaiheessa kello oli 15 ja lähdimme joulukyläilylle. Kun klo 19 palasimme, jännitin melkoisesti onko a) kohoaminen loppunut liian aikaisin tai b) koko keittiö taikinan peitossa. Ei kumpikaan, vaan taikina oli juuri täydellisesti hieman yli vuoan reunojen.

Sitten uuniin, jossa ensin 5min 190 asteessa ja 40min 180 asteessa. Tarkkaa puuhaa. Noin klo 20:30 iltauutisten sijaan saimme ihastella melkein valmista panettonea. Jäljellä enää ns. riiputus. Panettonen alareunasta pistetään läpi muutama varrastikku ja härveliä riiputetaan 12h pää alaspäin. Ilmeisesti tarkoitus on estää lässähtäminen kuivatuksen aikana. Minulla tämä ei onnistunut, kakku oli liian hapero ja se repesi melkein kahtia. Kakku siis lepäsi yön yli jaloillaan, mutta ihan hyvää siitä silti tuli. Vuoan mataluudesta johtuen tuotot oli joka tapauksessakin normaalia matalampi, joten pää alaspäin roikotus ei olisi muuttanut paljoakaan.

Panettonen myötä toivottelen lukijoilleni oikein mukavaa ja herkullista Joulun aikaa. Blogi jää nyt tauolle, mutta tiedä vaikka ensi vuonna se palaisi entistä ehompana Isä LENTÄÄ -nimisenä 🙂