Lusikkaleivät on yksinkertaisista raaka-aineista melko vaivalloisesti syntyvä herkku. Tässä erinomainen resepti!

Lusikkaleivät on yksinkertaisista raaka-aineista melko vaivalloisesti syntyvä herkku. Tässä erinomainen resepti!
Halloween on vasta viikon päästä, mutta aloitimme valmistelut jo nyt. En ole aiemmin mitään koristeita saati sitten kakkuja Halloweenin kunniaksi tehnytkään. Kurpitsakin on muuten vieras tuote, pois lukien mummolan kurpitsaviljelykset ja isoäidin herkullinen etikkakurpitsasäilyke. Nyt teimme perjantaina kaikenlaisia koristeita ja lauantaiaamuna ryntäsin heti kurpitsaostoksille. Tarkoituksena oli ostaa sopivankokoinen kurpitsa, josta saadaan koverrettua kurpitsaukko ja sisälmyksistä …
Suunnitelmat muuttuivat todeksi ja tänään oli kuin olikin lomapäivä (pääosin). Ehdin käydä lenkillä ja pojan tennisharjoituksissa ja päivän kruunasi viinerien leivonta. Huomaathan lukea myös osan 1, jossa käydään läpi viineriteoriaa. Aloitin projektin klo 11 laittamalla kaikki aineet jääkaappiin, siis myös jauhot. Mitä kylmempiä, sen parempi. Keskeinen idea viineritaikinan teossa on, että läpi prosessin taikinan on …
Kun pohdin kotona blogin aloittamista, sain ehdoksi, että pitää valita joko leivonta tai urheilu. Valitsin leivonnan. Nyt viime viikkoina on lähestyvä Jukolan viesti sekä Tiger Woodsin ilmiömäinen comeback aiheuttanut sen, että vaaka on alkanut kallistua hieman enemmän urheilun puoleen ja blogi jäänyt valitettavasti väliaikaisesti vähemmälle huomiolle. Kolme tuntia leivontaan ja bloggaukseen on vaihtunut tunnin suunnistukseen …
Leivoimme viime viikonloppuna laskiaispullia, hieman väärään ajankohtaan kylläkin. Olimme tyttären kanssa valinneet viikonlopun harjoituskohteeksi tiikerikakun, mutta meille selvisi, että kohdehenkilö ei pidäkään kuivakakuista, joten vaihdoimme lajia. Itsekään en ole kuivakakkujen fani, pois lukien perunajauho- ja piimäkakku, joten pullat maistuivat myös meille paremmin. Pullan leipominen on kokeneille leipureille helppo homma, mutta aloittelevalle ei. Olen elämäni aikana leiponut …
It is time to give a try for some traditional dessert and cooking from the Netherlands. It might be a bit early for it as our Company has a 5-year celebration later this year, but as my cream bottle was approaching its "use before" -date and I couldn't wait anymore. So this time "father is baking" -blog takes an international trip to the home of tulips and great sandwiches.
Lukijoiden toivomana aiheena on tänään kuorrutetut kanelipullat, joita tein pojan synttärijuhliin, ja jotka päätyivät blogin kansikuvaksikin. Uusia leipomuksia ei ollut eilen aikaa tehdä, kun oli aika erikoinen ja kiireinen päivä. Allekirjoitimme uuden asuntomme kauppakirjan, joten pääsemme nyt kunnolla suunnittelemaan uutta keittiötä. Leivonnan kannalta asiallinen ja hyvin organisoitu keittiö olisi ehdottoman tarpeellinen. Meillä ei sitä nykyisin …
Isoäidin perunajauhokakun resepti löytyy aikoinaan joululahjaksi saamastani reseptimapista, jossa on isoäidiltä perittyjä "perusohjeita". Tämä kakku on ehdoton suosikkini. Parhaimmillaan hienostuneen pehmeän makuista ja rakenne pitäisi olla ihanasti lohkeava. Ja ilman sitruunaa, kiitos. Sinällään yksinkertainen tuotos saa Isä kokkaa -rankingissa luokituksen "Hardcore". Miksi? Koska kauniin ja maukkaan lopputuloksen aikaansaaminen ilman vahvaa leipomistaitoa on erittäin epätodennäköistä ja …
Noniin, Uuden vuoden kemut on pidetty. Paikalla oli viisi 0-7v lasta eli 1,25 per perhe, joten menoa riitti ja unikin tuli aikaisin. Ehdittiin kuitenkin syödä munkit kahvin ja Calvadoksen kera (viimeksi mainittu jäi "yli" jouluaterian omenasorbetin teosta). Kuten aiemmassa kirjoituksessa totesin, kiire meinasi tulla. Lopulta todellakin kävi niin, että pesin vessan siinä vaiheessa, kun pullat …
Jatka artikkeliin Munkit syöty – yllättäviä haasteita sokeroinnissa