Berliininmunkkeja äitienpäiväksi

Kun pohdin kotona blogin aloittamista, sain ehdoksi, että pitää valita joko leivonta tai urheilu. Valitsin leivonnan. Nyt viime viikkoina on lähestyvä Jukolan viesti sekä Tiger Woodsin ilmiömäinen comeback aiheuttanut sen, että vaaka on alkanut kallistua hieman enemmän urheilun puoleen ja blogi jäänyt valitettavasti väliaikaisesti vähemmälle huomiolle. Kolme tuntia leivontaan ja bloggaukseen on vaihtunut tunnin suunnistukseen …

Jatka artikkeliin Berliininmunkkeja äitienpäiväksi

Omenainen vaalipiirakka

Täytyy myöntää, etten ole ollut kovin aktiivinen koulun myyjäisiin osallistuja. Nyt kuitenkin päätin vastata myöntävästi pyyntöön leipoa jotakin kivaa Meilahden alakoulun vaalikahvilaan. Haistoin tilaisuudessa mahdollisuuden mainostaa blogiani sekä mahdollisesti vaikuttaa äänestäjien päätöksiin. Kuten Facebookissa vihjailin, harkitsin värjätä leivonnaisen poliittiseen värimaailmaan. Päädyin kuitenkin neutraaliin omenapiirakkaan, osin siitä syystä ettei oma poliittinen näkemykseni paljastuisi täällä blogissa. Kutsutaan …

Jatka artikkeliin Omenainen vaalipiirakka

Amerikkalainen juustokakku

Blogi on ollut kaksi viikko hiljaa, mutta leiponut olen kyllä. Ja etsinyt inspiraatiota maailmalta. Olen itse asiassa yllättynyt, että pystyin päivittämään blogia kolmen kuukauden ajan joka viikko, eli nyt oli ensimmäinen "huti". Leivontaideoita on tulevaisuuteen vähintään yhtä paljon kuin Helsingissä on luvattomia päiväkoteja, joten tarinointi jatkuu kyllä. Tällä kertaa on aiheena Kinuskikissan blogista kopioimani superherkku …

Jatka artikkeliin Amerikkalainen juustokakku

Norjalaiskakku vaihtui perusmättöön – lohipiirakka

Ensin oli ajatuksena tehdä "pannukakkua" Sote-uudistuksen kymmenvuotisen kehitystyön kunniaksi (onneksi väestö vanhenee hitaasti, mikään kiirehän ei asialla ole). Pannari ei nyt maistunut, joten päätin tehdä norjalaishenkistä kakkua Seefeldin mm-kisojen huippumenestyksen kunniaksi. Tänään kuitenkin Holmenkollenin 50km kisassa Venäjä otti neloisvoiton, joten Norjan hiihtomenestyksen hehkuttaminen alkoi tuntua huonolta idealta. Toinen syy oli, että nähtyään reseptin, vaimoni ystävällisesti suositteli, että leivonta …

Jatka artikkeliin Norjalaiskakku vaihtui perusmättöön – lohipiirakka

Suklaatikkarit – Hell’s Kitchen tyyliin

Leivontainnostus on vallannut melkein koko perheen. Vanhin lapsista oli kaverinsa kanssa valinnut lasten leivontakirjasta viisi herkkua, joita meidän on tarkoitus kokeilla kevään aikana. Eilen oli näistä ensimmäinen eli suklaatikkarit. Ne ovat kirjan kuvassa todella houkuttelevan näköisiä, joten en ihmettele, että valinta osui siihen. Olin poikkeuksellisesti lasten kanssa yksin eilen, joten vahdittavana oli kolme leipojaa ja …

Jatka artikkeliin Suklaatikkarit – Hell’s Kitchen tyyliin

Mantelisarvet – täydellinen perinneherkku kevään juhliin

Blogini nousi eilen Parhaat ruokablogit -listauksessa leivontasarjassa sijalle 16. Marsispossu oli sijalla 17. Olin urani huipulla. Sen kunniaksi pistettiin pojan kanssa tänään vähän lisää leveliä leipomiseen. Irmeli ehdotti facebook-sivulla mantelisarvia äitienpäiväleipomukseksi. En oikein usko tämän tuotteen sopivan niin merkittävään juhlapäivään, mutta jos on aikaa ja intoa, niin kyllä näitä voi kokeilla vaikkapa synttäreille. Joka tapauksessa mantelisarvet …

Jatka artikkeliin Mantelisarvet – täydellinen perinneherkku kevään juhliin

Tuorejuusto-brownie anopin äidin reseptillä

Sain lahjakorttiarvonnan kommenteissa niin paljon hyviä vinkkejä, että nyt on valinnanvaraa pitkäksi aikaa. Yksi vinkeistä oli mantelisarvet, joiden olemassaolon olin kokonaan unohtanut. Niistä tulee mummola mieleen. Nyt kuitenkin kävi niin, että päädyin vaihtamaan mantelisarvet tuorejuusto-browniehin. Missasin torstaina ystävänpäivän sen verran perusteellisesti, että nyt tuntui järkevältä toteuttaa vaimon toive oman toiveen sijasta. Kukat tuli kyllä ostettua, mutta vasta vihjeestä, mikä ei …

Jatka artikkeliin Tuorejuusto-brownie anopin äidin reseptillä

Sämpylää ja tuulihattuja

Vaimon lapsuuden kaveri tuli kylään ja minulta tilattiin sämpylät kahvileiväksi. Lisäksi tarjolla oli tuulihattuja. Tarjouduin tekemään nekin, mutta onneksi meidän perheessä on osaamista sekä visioinnin (minä) että realismin (vaimo) osalta, ja kävin ostamassa tuulihatut kaupasta. Ei olisi muuten vieläkään tuulihatut pöydässä. Tämä lähestymistapa on muutenkin hyvä vieraiden kestitsemiseen. Tekee yhden jutun itse kunnolla ja ulkoistaa …

Jatka artikkeliin Sämpylää ja tuulihattuja

Bebe-leivokset, suosikkiherkkuni

Pari viikkoa vierähti edellisestä leivontahetkestä, mutta hyvää kannattaa odottaa. Leivoimme sunnuntain ratoksi bebe-leivoksia, jotka ovat aina olleet suosikkileivonnaiseni. Kuten arvata saattaa, kyse ei ole kaikkein helpoimmasta tuotteesta aloittelevalle kotileipurille. Mutta hyvien apurien kanssa homma onnistuu ja lopputulos todella palkitsee. Olen pyrkinyt suunnittelemaan leipomisaikataulun säntillisesti viikoksi kerrallaan. Nyt vain kävi niin, että Hollannissa tekemämme isohko liiketoimi ja toisaalta tietyt …

Jatka artikkeliin Bebe-leivokset, suosikkiherkkuni

Täydellinen kermavaahto laskiaispulliin?

Leivoimme viime viikonloppuna laskiaispullia, hieman väärään ajankohtaan kylläkin. Olimme tyttären kanssa valinneet viikonlopun harjoituskohteeksi tiikerikakun, mutta meille selvisi, että kohdehenkilö ei pidäkään kuivakakuista, joten vaihdoimme lajia. Itsekään en ole kuivakakkujen fani, pois lukien perunajauho- ja piimäkakku, joten pullat maistuivat myös meille paremmin. Pullan leipominen on kokeneille leipureille helppo homma, mutta aloittelevalle ei. Olen elämäni aikana leiponut …

Jatka artikkeliin Täydellinen kermavaahto laskiaispulliin?